Katsastusohjesääntö Katajanokan venekerho KNV ry

[pdf-versio]

(Hyväksytty hallituksessa 13.1.2005)

Katsastuksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää veneilyturvallisuutta ohjaamalla ja opastamalla veneilijöitä veneidensä hoitoa, varustamista ja varusteiden käyttöönottoa koskevissa asioissa sekä turvallisuusmyönteisten asenteiden omaksumisessa. Useimmat vakuutusyhtiöt myöntävät katsastetuista veneistä tuntuvan alennuksen venevakuutusmaksusta.

Katsastuksen tärkeimpänä perusteena on Merilain 8 §:
”Aluksen tulee, olla sitä merenkulkuun käytettäessä, olla niin rakennettu, varustettu, miehitetty, lastattu ja vaadittavin tarvikkein varattu, että ihmishenki ja omaisuus voidaan, ottaen huomioon sekä kulkuveden laatu että liikenne, johon alusta käytetään, katsoa turvalliseksi”.

Vastuu veneestä ja siinä olevien henkilöiden turvallisuudesta on veneen omistajalla tai haltijalla, ja kulussa oltaessa päällikkönä toimivalla. Katsastus ei vapauta heitä tästä vastuusta. Päällikön on ennen vesille lähtöä parhaansa mukaan varmistauduttava siitä, että vene on täysin kunnossa, merikelpoinen ja riittävästi varustettu ja miehitetty.

Kilpailussa noudatettavissa katsastusohjeista määrätään kilpailukutsuissa. Kilpailuturvamääräysten mukainen katsastus koskee vain kulloistakin kilpailutapahtumaa, eikä korvaa se ulkopuolella näiden sääntöjen mukaista katsastusta.

Katsastusluokat

Veneet katsastetaan niiden rakenteen, varustuksen ja purjehdusalueen mukaan seuraaviin luokkiin:

Katsastusluokka 1: Avomeri

Avomeriolosuhteisiin purjehduskautena vallitseviin olosuhteisiin rakenteeltaan ja kunnoltaan soveliaat veneet, jotka pystyvät olemaan tarvittavan omavaraisia. Purjehdusalue kattaa Itämeren lahtineen, Pohjanmeren, Ruotsin, Norjan ja Kuolan niemimaan rannikot, Brittein saaret, Biskajan lahti, Espanjan ja Portugalin rannikon sekä Välimeren ( = Euroopan rannikkovedet ja Välimeri ).

Katsastusluokka 2: Rannikko

Meriolosuhteisiin rannikon läheisyydessä normaalina purjehduskautena vallitseviin olosuhteisiin rakenteeltaan ja kunnoltaan soveliaat veneet, jotka pystyvät olemaan tarvittavan omavaraisia. Purjehdusalue kattaa Perämeren ja Suomenlahden, suotuisissa olosuhteissa Pohjois-Itämeren Hanko-Gotlanti-linjan länsipuolella sekä Etelä-Itämeren linjan Öölanti – Bornholm - Rugen länsipuolella.


Katsastusluokka 3: Saaristo

Saaristoon ja sisävesille normaalina purjehduskautena vallitseviin olosuhteisiin rakenteeltaan ja kunnoltaan soveliaat veneet. Purjehdusalue kattaa Suomen rannikot, järvet, Ahvenanmeren, Suomenlahden perukan Viipurinlahdelle ja Saimaan kanavan, sekä suotuisissa olosuhteissa välin Helsinki - Tallinna.

Katsastusluokka 4: Suojaisat vesialueet

Suojaisille vesialueille rakenteeltaan ja kunnoltaan soveliaat veneet, sekä valvotuissa olosuhteissa tapahtuvat purjehdustapahtumat

Katsastusmenettely

Katsastus jaetaan peruskatsastukseen ja vuosikatsastukseen. Katsastus tehdään purjehduskauden alussa kesäkuun loppuun mennessä, ja se on voimassa seuraavan vuoden kesäkuun loppuun. Kerho voi harkintansa mukaan myöntää pidennystä katsastuksen voimassaoloon tai poikkeuksia katsastuskaudesta.

Katsastettu vene merkitään vuosittain KNV:n venerekisteriin, jolloin vene saa oikeuden käyttää seuran lippua. KNV:n satamasta ei saa venepaikkaa muun seuran lipun alla purjehtivat veneet.

Katsastuksen suorittavat seuran siihen valtuuttamat, katsastajakurssin käyneet katsastajat, joilla on veneilyliittojen myöntämä katsastajalupa. Vene voidaan katsastuttaa myös vieraan seuran katsastajalla. Seuran valtuuttamien katsastajien nimet yhteystietoineen ovat KNV:n nettisivuilla ja kerholaitureiden ilmoitustauluilla.

Katsastusajankohta

KNV:n katsastuskausi alkaa toukokuun puolivälistä ja jatkuu kesäkuun loppuun, kuitenkin niin, että varsinaiset katsastusviikot ajoittuvat kesäkuun kahdelle ensimmäiselle viikolle. Katsastusajan voi varata katsastuskalenterista, joka on sijoitettu itälaiturilla sijaitsevaan postilaatikkoon. Huomioitavaa on, että peruskatsastuksen runkokatsastukset on tehtävä ennen vesillelaskua.

Kerhon katsastusmiehillä on oikeus puuttua myös veneilykauden aikana havaitsemiinsa puutteisiin veneiden turvalliseen säilytykseen liittyvissä asioissa, kuten esimerkiksi mahdollisiin laiminlyönteihin veneiden kiinnityksissä tai laitasuojien käytössä.

Peruskatsastus

Peruskatsastus tehdään joka viides vuosi sekä silloin, kun vene on vaihtanut omistajaa tai rekisteröintiseuraa, tai jos vene on vaurioitunut. Seura voi myös peruskatsastuttaa veneen aina kun siihen katsotaan olevan erityistä aihetta. Peruskatsastus tehdään kaksivaiheisena, ensin runkokatsastuksena veneen ollessa maissa ja toinen veneen ollessa vesillä purjehdusvalmiina. Runkokatsastuksessa tarkistetaan ulkopuolelta veneen runko, ohjauslaitteet, voimansiirtolaitteet ja läpiviennit. Sisäpuolelta tarkastetaan vastaavat kohteet sekä moottori.

Vuosikatsastus

Vuosikatsastus tehdään joka vuosi veneen ollessa purjehdusvalmiina, jolloin tarkastetaan turvallisuuteen vaikuttavat varusteet ja laitteet.

Jos katsastus, tai esim. peruskatsastukseen kuuluva runkokatsastus, joudutaan tekemään oman sataman ulkopuolella, on katsastuksen tilaaja velvollinen katsastusmaksun lisäksi suorittamaan katsastajalle todelliset matkasta aiheutuneet kulut.

Katsastuspöytäkirja ja venetodistus

Peruskatsastuksesta laaditaan katsastuspöytäkirja, jonka toinen kappale jää veneen omistajalle ja toinen seuralle. Vuosikatsastuksesta tehdään merkintä peruskatsastuspöytäkirjaan sekä venetodistukseen. Jos vuosikatsastuksen on tehnyt vieraan seuran katsastaja, on veneenomistajan ilmoitettava katsastuksesta luotettavalla tavalla KNV:lle tietojen merkitsemiseksi rekisteriin.

Peruskatsastuksen jälkeen vene merkitään KNV:n venerekisteriin ja veneelle annetaan venetodistus, joka on myös on asetuksessa mainittu todistus oikeudesta käyttää seuran lippua. Todistus on pidettävä mukana veneessä. Venetodistus on voimassa katsastus-merkintöjen mukaisesti. Voimassaolo päättyy kuitenkin välittömästi veneen omistajan vaihtuessa tai omistajan vaihtaessa seuraa. Venetodistusta ei saa yliviivaamalla tai muulla tavoin muutella.

Katsastustarra on liimattava näkyvälle paikalle veneen paapuurin puolelle, esimerkiksi ikkunaan tai mastoon. Vene on myös merkittävä siten, että veneen nimi tai rekisterinumero on nähtävissä laiturilta käsin.